Mukava arki

Vinkkejä ruokapuuhiin

Ruokailu ImetysAvainsanat: ,

Lämmintä vai haaleaa, perunaa vai hedelmää? Huomioi nämä asiat ennen kuin tarjoat vauvallesi ensimmäisen annoksen kiinteitä.

Minkä ikäisenä kiinteät voi aloittaa turvallisesti?
Aikaisintaan neljän ja viimeistään kuuden kuukauden iässä. Alaikäraja johtuu siitä, että sitä nuoremman vauvan suolisto ei ole vielä riittävän kypsä käsittelemään ruokaa. Toisaalta aloittamista ei kannata lykätä liian pitkällekään, sillä joidenkin tutkimusten mukaan se voi lisätä allergia-alttiutta. Aikaisemmin monella oli tästä juuri päinvastainen käsitys, mutta suositukset ovat muuttuneet. Kiinteiden aloittamiseen tarjoutuu loistava hetki, kun lapsi alkaa seurailla
kiinnostuneena muun perheen ruokailua tai yrittää tavoitella ruokaa käsillään.

Minkä kokoinen annos on sopiva?
Ruokaan totuttelu aloitetaan maisteluannoksilla. Hyvin pieni määrä – noin puolikas teelusikallinen – riittää. Vauvan tulisi olla virkeä ja kylläinen, joten hyvä hetki maisteluun on heti imettämisen jälkeen. Annoskokoa voi kasvattaa hissukseen päivien ja viikkojen kuluessa. Näin suolisto saa rauhassa totutella uudenlaiseen ravintoon.

Millä ruokalajeilla kannattaa aloittaa?
Peruna, bataatti ja porkkana sopivat tähän tarkoitukseen mainiosti. Juureksen voi muusata haarukalla ja sekoittaa joukkoon tilkan äidinmaitoa, jolloin koostumuksesta tulee sopivan notkeaa ja mukaan tulee vauvalle tuttu maku. Tarjoa rohkeasti uusia makuja, kuten kasviksia, marjoja ja hedelmiä, ettei vauva totu vain yhteen tai kahteen ruokalajiin. Kaikkein makeimpia makuja kannattaa välttää alkuun: ihmisellä on luontainen mieltymys makeaan, joten esimerkiksi mangoon mieltynyt vauva ei välttämättä kelpuuta enää perunaa. Vellejä ei suositella enää lainkaan, sillä kaikki nestemäinen ravinto on pois äidinmaidon määrästä. Viljaa, kanaa, kalaa, lihaa ja kananmunaa voi alkaa maistella, kun lapsi on 5 kuukautta. Ne eivät kuitenkaan sovi kiinteiden aloittamiseen.

Millaiset ruokailuvälineet vauvalle tulisi hankkia?
Pehmeä lusikka on aivan ehdoton. Vauvan suu on tottunut rintaan tai tuttipulloon, joten teräslusikka tuntuu varmasti ikävältä. Se voi myös satuttaa vauvan herkkiä ikeniä. Tavallisen teelusikan muotokaan ei ole lapselle sopiva, sillä lusikkaosa on liian syvä. Kun lapsi alkaa opetella itse syömistä, hänen on vaikea saada ruokaa syvästä lusikkaosasta. Ainu MAM lusikka sopii mainiosti myös D-vitamiinitippojen antamiseen. Kun imettäminen loppuu, vauva voi halutessa siirtyä suoraan nokkamukeihin. Silloin kannattaa varmistaa, että muki on tarkoitettu juuri hänen ikäiselleen. Ainun nokkamukeista löytyy myös nelikuiselle sopiva malli.

Mitä jos ruokaa menee väärään kurkkuun?
Nieleminen on vaikeaa, jos lapsi on liian makaavassa asennossa. Sylissä löytyy helposti hyvä, riittävän pysty asento. Toisinaan vauvat kakovat ruokaa kaikesta huolimatta. Se on ihan normaalia: maitoon tottunut lapsi saattaa järkyttyä, kun suuhun tulee jotain outoa ja paksua, ihmeellisen makuista tavaraa. Voi mennä hetki, että vauva oppii nielemään ruokaa hallitusti. Toiset eivät ole moksiskaan ja alkavat heti syödä into pinkeänä. Jos kakominen on toistuvaa ja vaikeaa, ota asia puheeksi neuvolassa. Ruuan karkeutta voi lisätä vähitellen. Hampaiden puhkeamista ei tarvitse odotella, sillä lapset oppivat usein syömään karkeampaa ruokaa, vaikkei suussa olisi lainkaan hampaita.

Minkä lämpöistä soseen tulisi olla?
Haalea lämpötila on paras. Jos olet epävarma, tarjoa ruoka mieluummin liian kylmänä kuin kuumana. Vauvan suu ei ole tottunut lämpimään ruokaan, ja liian kuuma ruoka voi jopa polttaa. Jos muusi tuntuu omaa rannetta vasten selvästi lämpimältä, anna sen jäähtyä hetkinen. Mikäli maistat ruokaa lusikalla, muista käyttää aina omaa, puhdasta lusikkaa. Näin vältät kariesbakteerin tartuttamisen vauvalle.

Mitä jos lapsi vaikuttaa olevan allerginen?
Mikäli epäilet allergiaa, ole yhteydessä neuvolaan tai lääkäriin. Ruokavaliota ei kannata karsia omin päin, vaan sen tulisi tapahtua yhdessä asiantuntijan kanssa. Jos vauvalle tulee ruokailun jälkeen jokin näkyvä oire, kuten ihottumaa tai näppylöitä, ota hänestä kuva ja näytä sitä terveydenhoitajalle tai lääkärille. Mikäli perheessä on allergioita, kiinteiden aloittamisesta on hyvä etukäteen keskustella neuvolassa.

Perheen yhteiset ruokailuhetket Viimeistään vuoden ikäisestä lähtien pienen on hyvä osallistua muun perheen yhteisiin ruokailuhetkiin ja tottua perheen ruokailurytmeihin. Omat turvalliset ruokailuvälineet ja ikään sopiva muki tekee ruokailuhetkistä mukavia perhehetkiä, joissa vauva pääsee maistelemaan uusia makuja turvallisesti ja omassa tahdissaan.

Ainu-neuvonta palvelee:

@ainuneuvonta
ainuneuvonta@berner.fi