Ainu-neuvoja Heidi Selin auttaa pulmatilanteissa ja tsemppaa tuoreita vanhempia.
Heidi Selin olisi saattanut pirauttaa 19-vuotiaana Ainu-neuvojalle, jos palvelu olisi ollut silloin olemassa.
– Olimme muuttaneet mieheni kanssa kuukautta ennen synnytystä yhteen. En osannut keittää perunoita enkä ollut koskaan hoitanut vauvaa, Heidi muistelee.
Arki lähti kuitenkin rullaamaan, ja vuosien saatossa Heidi puolisoineen on saanut viisi lasta lisää. Hän on myös kouluttautunut terveydenhoitajaksi, terveystieteiden maisteriksi ja imetysohjaajaksi.
Urapolku johti Ainu-tuotteiden pariin, ja Heidi on toiminut pitkään Ainu-neuvojana. Hän vastaa vanhempia askarruttaviin kysymyksiin sähköpostitse, puhelimitse ja Facebookin kautta.
Useimmiten kysymykset koskevat imettämistä, vauvan iho-ongelmia ja tuotteiden kuten voiteiden, tuttipullon tai rintapumpun käyttöä.
– Myös isät soittelevat, jos puolisolla on pulma rintapumpun kanssa. Sitten selvittelemme yhdessä, onko vika pumppausasennossa tai vaikkapa vääränkokoisessa rintakupissa, Heidi kertoo.
Pulloruokinta mietityttää
Heidi tietää omasta kokemuksestaankin, että jokaisen kysyjän tilanne on erilainen. Sama neuvo ei päde kaikille. Tuoreet vanhemmat ovat usein epävarmoja eivätkä kehtaa kysyä vaikkapa pulloruokintaan tai tutin käyttöön liittyvistä asioista edes ystäviltään.
Imettäminen ja vanhemmuus herättävät paljon tunteita, ja moni pelkää arvostelua.
– Äidin ja koko perheen jaksaminen on kaiken lähtökohtana. Puhumme imetyksen puolesta ja noudatamme samoja ohjeistuksia kuin neuvola. Mutta jos vauva kuitenkin tarvitsee alkuun lisämaitoa, lohdutan, että se on yleistä. Korvikkeen antamisessa ei ole mitään hävettävää.
Koko perheen ihmevoide
Lasten ihopulmat aiheuttavat usein päänvaivaa. Yksi klassisista ongelmatilanteista syntyy, kun kakka pääsee muhimaan vaipassa yön ja aamulla iho näyttää hurjalta.
Ainu-ihonhoitosarjasta löytyy tutkittuja ja turvallisia tuotteita niin iho-ongelmiin kuin päivittäiseen käyttöönkin. Sarja on myös läpeensä kotimainen: tuotteet kehitetään Helsingin Herttoniemessä ja valmistetaan Heinävedellä. Sarjan uutuustuotteet ovat myös vegaanisia ja biohajoavia.
– Oma suosikkituotteeni on väriaineeton ja hajusteeton Suojavoide, joka tepsii vauvan vaippa-alueelle ja ihon karheisiin laikkuihin – tai sopii vaikka huulivoiteeksi aikuiselle. 7-vuotias kuopukseni hakee voiteen kaapista aina, jos ihoon tulee pienikin naarmu, Heidi naurahtaa.