Taapero ja leikki-ikäinen
Yksi-kaksivuotiaalla on paljon uutta opittavaa ja hän kehittyy kaikessa mitä tekee. Itse syöminen ja juominen, peseytyminen ja potalla käyminen ovat tärkeitä asioita taaperolle. Siirryttäessä tuttipullosta mukiin ovat hyvänä apuna nokkamukit, jotka venttiilillä varustettuna ehkäisevät myös sotkuja. Sopivan kokoiset ja muotoiset ruokailuvälineet helpottavat syömisen opettelua. Leikki-ikäinen jatkaa näiden taitojen harjoittelua jolloin Taikamuki kulkee edelleen mukana esimerkiksi kerhorepussa tai automatkoilla.
Taaperolla on yleensä jo useita hampaita tutin käytössä päivittäisen vetotestin tekeminen sekä tutin silmämääräinen tarkastaminen ovat erityisen tärkeitä, koska lapsen puruvoima voi olla jo niin suuri, että käytössä kulunut tutti voi rikkoutua. Suosittelemme noudattamaan huvituttien ikäsuosituksia. Silikoni on kestävä materiaali, mutta jos lapsella on jo paljon hampaita ja kovin voimakas puruvoima suosittelemme käytettäväksi luonnonkumista tuttia. Tutista suositellaan luovuttavan kolmeen ikävuoteen mennessä.
Omat pehmolelut ovat pienelle taaperolle ja leikki-ikäiselle rakkaita ja tämän vuoksi on hyvä, että Ainun pehmolelut voi pestä 40 asteessa. Näin pehmokaveri pysyy siistinä kovissakin leikeissä. Erityisesti hoidossa oma rakas unilelu voi olla tärkeä turvan antaja päiväunille mentäessä ja omien vauva-aikaisten pehmolelujen kautta pieni mielellään kuulee vanhemmilta tarinoita siitä kun hän ollut vauva.
