Kehittyminen
2-3 vuotias on oppimisessa ylivoimainen ja uteliaisuus kaiken uuden suhteen pohjaton. Hän tuumii, pohtii ja kyselee, kyselee loppumattomasti ja sinnikkäästi vastausta vaatien. Lapsi ilahtuu, kun huomaa, että aikuinen on aidosti kiinnostunut hänen kysymyksistään. Hän ei kiusaa aikuista kysymystulvalla, vaan haluaa aidosti ja oikeasti tietää. Lapsi tarvitsee vastauksen.
Ollaan ystäviä
Kolmivuotias alkaa jo ymmärtää ystävyyden merkityksen. Hiekkalaatikolla saattaa tulla kinaa leluista, lapsi on tarkka tavaroistaan ja siitä kuka niillä saa leikkiä.
Opetellaan kuivaksi
2-3 vuotiaana on oikea aika opetella potalle sillä vasta tuon ikäisenä elimistö kykenee säätelemään suolen ja rakon toimintaa. Aluksi lapsi oppii pysymään kuivana päiväsaikaan ja myöhemmin myös öisin. Nyt on myös oikea aika luopua tutista, antaa se oraville, lähettää Tuttiritarille tai joulupukille.
Minä osaan jo itse
Lapsi haluaa olla jo iso ja tehdä itse, pukea, syödä, peseytyä ja pestä hampaat. On hyvä antaa lapsen tehdä ja harjoitella, vaikkakin se aikuisesta olisikin aikaavievää.
Ei ole kahta samanlaista lasta
On syytä muistuttaa, että lapset ovat tiedollisessa ja taidollisessa kehittymisessä yksilöitä ja vertailua toisiin lapsiin ja sisaruksiin tulee välttää. Lapsella on pienestä vauvasta alkaen oma luonteensa ja persoonallisuutensa, siinä missä toiset ovat rohkeampia tai sosiaalisempia, ovat toiset hiljaisempia ja arempia.
Ihana juuri sellaisena kuin olet
Lasta ei saa yrittää muuttaa eikä pakottaa toimimaan omia persoonallisia piirteitään vastaan: ujosta ei saa rohkeaa eikä hitaasta nopeaa. Me kaikki olemme hyviä omina itsenämme, arvokkaita juuri sellaisina kuin olemme. Se on syytä opettaa myös pienelle lapselle. Siitä syntyy hyvä itsetunto ja sellainen voi olla jokaisella.

Tutustu Ainu-klubiin
Ainu-klubilla voit jakaa ajatuksia ja kokemuksiasi elämästä lasten kanssa muiden lapsenmielisten kanssa.
Keräilykampanja
Keräilykampanja
Palauta 2 tyhjää Ainu-puhdistuspyyhepakkausta niin saat punaisen Ensipupun.

Ainulla tapahtunutta
Lapsimessut
Lapsi-messujen hulvaton viikonloppu keräsi lähes 61 000 vauhdikasta kävijää!


