Osallistu keskusteluihin: Jaksaminen

sfadfafasfsdfa

kyllä

Päivän normaaleja askareita esim. tiskit, pyykin laittokin onnistuu jos ottaa vauvan sitteriin äitiä katselemaan. Mutta aivan pieni vauva tarvii äidin kaiken huomion mitä haluaa. Silloin laitetaan isä pyykkihommiin.

tuntuu, että tärkeät asiat ehtii tehdä. Ne, joita en ehdi, eivät ole niin
kovin tärkeitä. Nykyinen elämänfilosofiani:)

Vauvaa pitää kuljettaa sitterissä tai matkarattaissa mukana joka paikkaan jos haluu tehdä jotain
Rintareppua aletaan opettelemaan...vauva nyt 7 viikkoa.

On muuten se nuoruusvuosien siivousintoilu hävinnyt aivan tyystin... Nykyään on hyvä suoritus, kun kerkee pyykkiä koneellisen pesemään ja ruokaa laittamaan. Huh, tätä vilskettä! Mutta on se antoisaakin!

Ensimmäiset 2kk tuntu näin yh:na että mitään ei ehdi ja pysty tekemään, kun ei ole sitä toista katsojaa. Mut kummasti sitä on oppinut olemaan ripeä ja nyt 2kk jälkeen neiti viihtyy jo sitteris ja lattialla, kunhan vain näkee äidin

Lapseni on nyt 9 kk ja edelleen tuntuu, että päivä vaan häviää johonkin... Aina sitä suunnittelee että tekis käsitöitä, lukis tms. kun lapsi touhuaa jo omiaankin, mutta aina vaan on jotain muuta. Illalla sitten kaatuu sänkyyn ja nukahtaa saman tien.
Mutta: nyt jälkikäteen olen vasta tajunnut, mitä kaikki ihmiset tarkoitti silää kun sanoivat, että " nauti tästä ajasta kun lapsi on pieni"... Tuossa puolen vuoden iässä sitä yllättäen tajuaa että kohta lapsi ei enää olekaan pieni vauva. Ja siihen asti sitä piti melkein joka päivää sellaisena "suorituksena" kaikkine rutiineineen ja iltanukutuksineen yms. Imetysmaratonien aikana koko ajan tuntui, että pitäis olla muualla: tiskaamassa, siivoamassa, laittamassa ruokaa.
Siispä neuvo teille pienten vauvojen äideille: jos suinkin mahdollista, unohtakaa kaikki muu tarpeeton (toki syödä pitää ) ja pysähtykää oikeasti nauttimaan vaan olostanne vauvan kanssa. Vauvavuosi on äärettömän lyhyt, eikä koskaan tule takaisin samanlaisena. Tiskit ja pyykit joutaa odottamaan, eikä niistä kannata repiä stressiä!