Takaisin etusivulle »

Suurperheen joulu

Haastateltavana Heidi Selin, jonka perheeseen kuuluu mies, viisi lasta(11, 10, 7, 3 ja 1-vuotiaat) ja kaksi koiraa, sekä kani. Viisilapsisessa perheessä riittää hulinaa ihan tavallisena arkipäivänäkin, mutta joulun alla ja jouluaattona tekemistä ja järjestämistä on erityisen paljon.

selin

- Miten teillä valmistaudutaan joulun odotukseen?

Joulunodotus aloitetaan marraskuussa jouluvalojen ripustamisella ulos, kynttilöiden polttamisella sekä ahkeralla riisipuuron syömisellä. Joulukalenterit ovat lapsille aina yllätys, joka paljastuu vasta joulukuun ensimmäisenä päivänä. Kiireisenä vuonna lapset saavat suklaakalenterit ja vähemmän kiireisenä pikkuruisia paketteja lokerikkokalenteriin piilotettuna. Joulukuusen koristelu tehdään aina vasta aatonaattoiltana ja siitä alkaa varsinainen joulun vietto.

- Kerro jouluaatostanne, miten sitä vietätte?

Olemme aattona kotona ja meille tulee vieraita. Aattona tontut ovat tuoneet kuusen alle lapsille yhdet paketit joiden kanssa puuhaillessa joulupukin odotusaika helpottuu ja me vanhemmat pystymme keskittymään jouluruokien viimeistelyyn. Alkuillasta käymme haudoilla viemässä kynttilöitä ja sen jälkeen syömme ja avaamme joulupukin tuomat lahjat.

- Onko kaikilla omat tehtävänsä jouluaaton valmisteluissa?

Vanhempi poikamme on innostunut ruoan laittamisesta ja hän on jo kahtena vuonna isän avustuksella valmistanut joululaatikot. Muuten me vanhemmat teemme mitä ehdimme ja joka vuosi jätämme hyvin paljon etukäteen suunniteltua myös tekemättä, koska aika ja innostus eivät riitä kaikkeen.

- Millä kokoonpanolla jouluaattonne vietetään?

Kokoonpanomme vaihtelee vuosittain hieman, mutta tänä vuonna on suunniteltu, että mieheni äiti, mummo ja mahdollisesti sisarukset tulevat aattona luoksemme lounaalle ja omat vanhempani, siskoni lapsineen ja siskon appivanhemmat sitten aattoiltaa viettämään.

- Syöttekö perinteisiä jouluruokia, valmistatko kaikki itse? Syövätkö lapset kaikkia joulupöydän antimia?

Olemme tehneet laatikot valmissoseista ja muutenkin teemme ruokia sen mukaan miten innostusta riittää. Lopullinen menu, esim. jälkiruoan valinta, muodostuu vasta kaupassa kierrellessä ja sovelluksia tehdään vielä ruokaa laittaessakin. Lapset eivät erityisesti välitä jouluruoista ja tarjolla onkin aina myös lapsille maistuvia herkkua: pikkutomaatteja, ananasta, baby-porkkanoita yms. Lasten pitää aina maistaa vähän myös laatikoita ja kinkusta he pitävätkin.

- Entä annetaanko teillä paljon lahjoja? Lapsille se yleensä on kovin tärkeää, entä aikuisille?

Aloitan lahjojen ostamisen aina todella ajoissa ja tämän vuoksi lahjoja myös kertyy melko paljon. Emme osta lapsille leluja juuri muuten kuin merkkipäivinä ja jouluna, joten on ihana täyttää lasten toiveita jouluna. Lahjojen tulee kuitenkin olla pitkäikäisiä ja krääsän ostamista vältämme. Pystymme myös kierrättämään jonkin verran tavaroita serkuilta, joten kaikkia lahjoja ei tarvitse ostaa uutena. Kummeille lapset aina askartelevat jonkin lahjan. Me aikuiset annamme toisillemme yleensä tietyt vakiolahjat esim. uutuuskirjoja ja niitä on myös mukava odottaa saavansa.

- Onko teillä tiettyjä jouluun liittyviä tapoja ja traditioita, joita noudatatte?

Lapsille on hyvin tärkeä löytää aattoaamuna yhdet tontun tuomat paketit kuusen alta ja joulupukki unohtaa aina myös yhdet paketit, jotka löytyvät vasta jouluaamuna. Tämä tapa periytyy omasta kodistani. Joulukirkossa emme ole käyneet vaikka olen siitä haaveillut, mutta kauneimpia joululauluja olemme käyneet koko perheen voimin joka vuosi laulamassa. Tärkein tapamme on viettää joulu yhdessä isovanhempien ja isoisovanhempien kanssa, vaikka juhliminen isolla porukalla ei olekaan kovin rauhaisa tapa juhlistaa joulua.

- Voisitko kuvitella viettävänne erilaisen joulun, esimerkiksi jonkun joulun vaikkapa ulkomailla?

Varsinkin mies haaveilee erilaisesta joulusta silloin kun jouluhössötykseni nousee korkeimmilleen. En kuitenkaan usko, että pääsisin samaan tunnelmaan jos viettäisimme joulun vain oman perheen kesken poissa muista suvun jäsenistä.

- Mitä joulu teille merkitsee, mikä siinä on tärkeintä?

Tärkeintä joulussa on lasten ilo ja suvun jouluperinteiden siirtäminen lapsille.

Kiitos haastattelusta ja rauhallista joulunaikaa koko teidän perheellenne!


Tutustu Ainu-klubiin

Ainu-klubilla voit jakaa ajatuksia ja kokemuksiasi elämästä lasten kanssa muiden lapsenmielisten kanssa.

Keräilykampanja

Keräilykampanja
Palauta 2 tyhjää Ainu-puhdistuspyyhepakkausta niin saat punaisen Ensipupun.

Lue lisää »

Ainulla tapahtunutta

Lapsimessut
Lapsi-messujen hulvaton viikonloppu keräsi lähes 61 000 vauhdikasta kävijää!

Katso kaikki »


Ota yhteyttä: ainuneuvonta@berner.fi