Takaisin etusivulle »

Ainu-neuvoja:

Keskustelemme nyt Maija Salaspuron ja Johanna Kuisman kanssa synnytyksen jälkeisestä liikunnasta ja ravinnosta. Työskentelette molemmat SATS-kuntokeskuksessa.

Maija:
Olen koulutukseltani kasvatustieteen maisteri ja työskentelen luokanopettajana sekä ryhmäliikuntaohjaajana. Liikuntaa olen opiskellut luokanopettajaopinnoissani sekä erilaisissa ryhmäliikunta-alan koulutuksissa. Olen toiminut ryhmäliikunnanohjaajana SATS- kuntokeskuksessa vuodesta 2004 lähtien. Liikunta on ollut aina suurena osana elämääni. Nyt minulla on vastasyntyneet kaksospojat, joten synnytyksen jälkeinen liikunta ja ravinto ovat läheisiä ja ajankohtaisia asioita.

Johanna:
Minä puolestani olen pääkoulutukseltani toimintaterapeutti ja olen tehnyt toimintaterapeutin töitä jo kymmenen vuotta. Liikunnasta tuli vuonna 2006 toinen ammattini kun kävin SATS:n ohjaajakoulutuksen. Viime vuonna lähdin mukaan Trainer4You:n Personal Trainer –koulutukseen. Personal trainer koulutus vahvisti ammattimaista näkemystä ja osaamista liikunnan parissa. Itselläni on kaksi lasta (5v ja 6v).

Ainu-neuvoja:

Milloin liikunnan voi synnytyksen jälkeen taas aloittaa?

Maija ja Johanna:
Liikunnan voi synnytyksen jälkeen aloittaa vaikka heti, kunhan se on oikeanlaista liikuntaa. Ensisijaisesti on otettava huomioon oma kunto ja edettävä sen mukaan.
On tärkeää antaa kropan palautua rauhassa, mutta sitten kun siltä tuntuu voi liikunnan määrää pikkuhiljaa alkaa lisätä. Harrasta vaikka aluksi ihan pieniä määriä arkiliikuntaa.

Muista, että vauvan kanssa touhuaminen ja kotitöiden tekeminen on kaikki liikkumista, sitä hyötyliikuntaa parhaimmillaan!

Ainu-neuvoja:

Mitkä lajit ovat suositeltavia synnytyksen jälkeen?

Maija ja Johanna:
Synnyttäneille suunnatut liikuntatunnit kuten SATSBaby-tunti ovat suosittuja ja hyviä synnytyksen jälkeisen liikunnan aloitukseen.

Lisäksi peruskuntoa ylläpitävät ja nostavat monipuoliset liikuntamuodot ovat suositeltavia kuten kuntopyöräily, uinti, kävely ja rauhallinen juoksu sekä lihaskuntoharjoittelu. Kävelylenkit vaunujen kanssa tai pyöräily ulkona ovat hyviä tapoja liikkua ja saada samalla annos raikasta ulkoilmaa. Tärkeää on muistaa lähteä varovasti liikkeelle peruskuntoa ja peruskestävyyttä pikkuhiljaa rakentaen.

Ainu-neuvoja:

Miksi on tärkeää harjoitella lantionpohjanlihaksia?

Maija ja Johanna:
Lantionpohjan lihaksisto kannattaa vartaloa enemmän kuin uskoisimmekaan ja niiden vahvistaminen ja harjoittaminen on tärkeää läpi elämän. Lantionpohjan lihasten treenausta ei kannata jättää vasta synnytyksen jälkeiselle ajalle, vaan niitä kannattaisi treenata jo ennen raskautta tai viimeistään raskauden alusta asti.

Lantionpohjalla on lihaskerros, joka muodostaa lantionpohjan. Lantionpohja tukee ja kannattaa lantion ja vatsan elinten painoa, sekä raskauden aikana myös vauvan painoa.

Raskaus ja synnytys vaativat lantionpohjan lihaksistolta lujuutta ja joustavuutta, mm. synnytyksen ponnistusvaiheessa lantionpohjan lihasten hallinta auttaa löytämään oikean ponnistussuunnan. Fysioterapeutit ovat hyviä neuvomaan ja antamaan ohjeita ja neuvoja siitä, minkälaisten harjoitusten avulla lantionpohjanlihaksia voi treenata.

Ainu-neuvoja:

Minkälaista ruokavaliota kannattaa noudattaa synnytyksen jälkeen?

Maija ja Johanna:
Synnytyksen jälkeen ruokavalio kannattaa pitää samantyyppisenä kuin raskauden aikana.

Elämä saattaa muuttua ja olla aika hektistäkin. Niinpä itsensä hyvinvoinnista kannattaa pitää huolta syömällä säännöllisesti ja monipuolisesti lautasmallia mukaillen.
Imetys kuluttaa paljon energiaa, ja vaikka synnytyksen jälkeen saattaa vartalossa muutama ylimääräinen kilo ollakin on tärkeää uskaltaa syödä kunnolla, sillä epäterveellisellä ruoalla ja heikolla syömisellä saattaa olla vaikutus imetykseen.

Muista myös juoda riittävästi nestettä, näin olo pysyy virkeänä. Liian ankara ei terveellisen ruokavalion kanssa tarvitse olla, välillä voi itselleen sallia herkkuhetkiäkin.

Ainu-neuvoja:

Voiko vauvan ottaa mukaan jumppaan?

Maija ja Johanna:
Jo aikaisemminkin mainittu SATSBaby on sellainen, jonne vauvat ovat tervetulleita kolmen kuukauden ikäisistä eteenpäin.

Vauvauinti on myös suosittu laji, joista useimmat vauvat pitävät kovasti. Kuntosaleilla saattaa salikohtaisesti vaihdella mahdollisuudet ottaa vauva mukaan. Kannattaa aina kysyä omasta kuntokeskuksesta mikäli vauvanotto mukaan jumppaan/kuntosalille olisi mahdollista.

Ainu-neuvoja:

Mitä liikuntaa voi harrastaa yhdessä vauvan kanssa?

Maija ja Johanna:
Edellä mainittu vauvauinti on hyvä yhteinen laji, samoin äiti/isä-vauvajumppa ja tietysti SatsBaby-tunti. Vaunujen kanssa on helppo lähteä ulos reippaalle kävelylle ja hieman vanhemman vauvan/lapsen kanssa voi jo tehdä pyörälenkkejä, edellyttäen että lapsi osaa jo istua tukevasti turvaistuimessa.

Talvella voi vauvan kanssa lähteä ahkion avulla hiihtämään. Muista, että kotona lapsen kanssa leikkiminen on myös mitä mainiointa liikuntaa!

Ainu-neuvoja:

Miten liikunta vaikuttaa vauvaan, äitiin ja isään?

Maija ja Johanna:
Liikunnalla on monta hyvää puolta. Liikunta tuottaa iloa ja hyvää oloa koko perheelle! Se on vuorovaikutusta lapsen ja vanhemman välillä. Liikunta kehittää keskinäistä kommunikointia lapsen ja vanhemman välillä.

Tunneside voimistuu yhdessä liikuntaa harrastettaessa. Sekä lapsen, että vanhemman kunto kohoaa kun liikutaan yhdessä. Liikunta kehittää monipuolisesti lapsen motorisia taitoja.

Liikuntaa voi harrastaa montaa eri lajia oman maun ja elämäntilanteen mukaan. Liikunta yhdistää monta ikäryhmää, myös isovanhemmat voivat osallistua vauvan kanssa liikkumiseen. Liikunta tuo myös rytmiä ja ryhtiä päivään!

Ainu-neuvoja:

Mikä on isien osuus lasten kanssa liikkumiseen?

Maija ja Johanna:
Useimmiten äiti on kotona vauvan kanssa ja isät ovat töissä, siksi isän ja vauvan yhteinen liikkuminen saattaa jäädä vähemmälle kuin äidin ja vauvan liikunta. On tärkeää koko perheelle, että isällä on yhtälailla mahdollisuus osallistua lapsen kanssa liikkumiseen.

Mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa sitä enemmän isät yleensä osallistuvat liikuntaan, mutta mm. vauvauinti on ollut todellinen hitti isien keskuudessa jo pitkään.
Lastenvaunujen kanssa hölkkääviä isiä näkee myös yhä enemmän! Isät mukaan siinä missä äiditkin!

Ainu-neuvoja:

Mitkä ovat suosituimmat ”vauvajumpat” tällä hetkellä?

Maija ja Johanna:
Vauvauinti on ollut kestosuosikki jo kauan, samoin vauva-äiti-jumpat ovat suosittuja. Myös kävelyt ulkoilmassa ja niin sanottujen puistotuttujen kanssa vietetyt hetket ovat arvokkaita sekä vauvalle, mutta etenkin äidille, sillä ajatustenvaihto ja mielen tuuletus samassa elämäntilanteessa olevien ystävien kanssa ovat kullanarvoisia.

Ainu-neuvoja:

Kiitos haastattelusta. Mukavaa ja liikunnallista kesää teille molemmille.


Tutustu Ainu-klubiin

Ainu-klubilla voit jakaa ajatuksia ja kokemuksiasi elämästä lasten kanssa muiden lapsenmielisten kanssa.

Keräilykampanja

Keräilykampanja
Palauta 2 tyhjää Ainu-puhdistuspyyhepakkausta niin saat punaisen Ensipupun.

Lue lisää »

Ainulla tapahtunutta

Lapsimessut
Lapsi-messujen hulvaton viikonloppu keräsi lähes 61 000 vauhdikasta kävijää!

Katso kaikki »


Ota yhteyttä: ainuneuvonta@berner.fi