Kaksi kaverusta

Kaksi paljasta takamusta livisti mummun kylpyammeesta ja salamana kiipesivät vieretysten matalalle sohvapöydälle. Isoveli kahmaisi pienemmän kainaloonsa ja riemuitsi: "Tässä me istutaan, kaksi kaverusta!" Emme voineet mummun kanssa kuin nauraa, niin hullunkurisen näköisiä suihkunraikkaat pörröpäät olivat Artekin luomuksella.

Kun kuopus syntyi, yksi hartaimmista toiveistani oli, että veljekset oppisivat tulemaan hyvin toimeen, leikkimään yhdessä ja välittämään toisistaan. En pitänyt sitä itsestäänselvyytenä. Meinasin potkaista (no, näin kuvainnollisesti tietysti) mummiani, kun hän naljaili esikoiselleni, miten ärsyttävä riesa pikkuveljestä vielä tulee. Juu, juu, kuulostaa varmaan aika tosikolle, mutta saattaahan tuollaisilla letkautuksilla vaikutustakin olla tarkkakorvaisen pikkumiehen ajatuksen juoksuun.

Olen vähän joka käänteessä yrittänyt kannustaa poikia leikkimään yhdessä ja muistuttanut pikku - tai isoveljen hienoudesta. Ehkä sillä on ollut vaikutusta, tai sitten ei, mutta on upeaa nähdä poikien tulevan mainiosti toimeen. Yli 2,5 vuoden ikäerosta huolimatta, yhdessä sujuu jo hipat ja piiloleikit, sääntöjä hieman soveltaen. Vanhemmalle sen seuraaminen on varmasti yksi parhaimmista asioista elämässä.