Timpuri - Yksin kotona kaksin - 2. kuukausi

29.04.2009 Kommentteja 11

Yksin kotona kaksin - luku 2

Arki on rullannut mukavasti, kärryjen kanssa kävellen ja hölkkäillen. Aatos pitää tiukasti kiinni nukkumisrituaaleistaan, eli ainoastaan liikkuvat vaunut ulkoilmassa saavat nuo kirkkaat silmät sammumaan. Yhden ainoan kerran tämän kahden kuukauden aikana jonka olen kotona isyysvapaata…

Hande - Pulautuksia

16.06.2009 Kommentteja 3

16.6.2009

Olin viime viikolla neljänä päivänä siivoamassa vanhusten palvelutalossa. Päivät olivat minulle aivan liian rankkoja, sillä en ole tottunut siivoamaan kokonaista kahdeksan tunnin työpäivää. Viime kesänä tein neljän tunnin siivouskeikkoja ja koin ne jo silloin tarpeeksi…

Hande - Pulautuksia

22.09.2009 Kommentteja 3

21.9.2009

Kesä tuntuu vihdoin vetelevän viimeisiään. Lause ei varmasti ilahduta monia, mutta itse odottaa jo viimeisen kuukauden kulumista, ja sitä, että saisi tämän masussa välillä voimakkaastikin meuhkaavan vaavelin vihdoin syliinsä. Kukapa ei tässä vaiheessa olisi halukas tietämään,…

heidise - Elämää suurperheessä

02.04.2009 Kommentteja 2

Elämää suurperheessä

Kaikki lapset vihdoinkin nukkumassa ja äidin oma aika tietokonee, television, suklaalevyn yms. äärellä voi alkaa. Tosin koti vaatisi kyllä pikaisesti siivoustoimia, mutta niiden aloittamista voi hyvin venyttää sillä että juuri nukahtaneet lapset saattavat herätä siivoamisesta…

AnnaSofia - Musta tulee äiti

28.04.2009 Kommentteja 2

Tässähän ollaan jo aika pitkällä

Olen vihdoin raskausviikolla 14. Ensimmäiset 12 viikkoa menivät huolesta ja pahoinvoinnista kärsien. Nyt odottelen kuuluisaa raskaushehkua ja energiapiikkiä. Vaikka energiasta ei toistaiseksi ole tietoa, olo on muuten aivan valtavan helpottunut. On ihanaa ajatella, että vauvalla on oikeasti…

Hande - Pulautuksia

01.06.2009 Kommentteja 2

1.6.2009

Heräsin itsekseni ilman herätyskelloa klo 9.36. Näyttäisi olevan kolmas peräkkäinen hellepäivä tulossa Turkuun! Tein pyörähdyksen parvekkeella ja huomasin, että iltamyöhällä levittämäni pyykit ovat jo melkein kuivuneet. Ei muuta, kun uutta koneellista pyörimään! Nyt kun on…

heidise - Elämää suurperheessä

23.04.2009 Kommentteja 1

Arjen "pikku" haasteita loman jälkeen

Jos itsellä oli vaikeuksia tottua loman jälkeen arkirytmiin koululaisten aamukuskausten ja siivoamisen kanssa, niin kyllä meidän pienimmilläkin on ollut havaittavissa sopeutumisvaikeuksia. Niklas 2,5-v. sai matkalla nukkua vanhempien välissä joten kotona palaaminen omassa huoneessa ja…

heidise - Elämää suurperheessä

27.05.2009 Kommentteja 1

Perhekoko kasvaa

Isommat lapset viihtyvät yhä enemmän kavereidensa kanssa ja kaksi pienintäkin on alkanut leikkiä/riidellä toistensa kanssa aikaisempaa enemmän joten äidille jää kokoajan yhä enemmän vapaa-aikaa. Koirammekin on etenkin aamupäivisin hyvin unelias tyyppi ja se vetelee tyytyväisenä…

AnnaSofia - Musta tulee äiti

08.09.2009 Kommentteja 1

Vielä hetki töitä

Aika on taas vierähtänyt. On hassua, että samalla aika kuluu todella hitaasti ja todella nopeasti. Uudet raskausviikot tuntuvat vaihtuvan hitaasti. Vauvan syntymä tuntuu kuitenkin lähestyvän nopeasti ja työaika taas kuluu hitaasti. Mitä pidemmälle raskaus on edennyt, sitä…

Noora - Tuplativoli

27.04.2010 Kommentteja 1

Tästä alkaa avoimien ovien päivät - blogin intro

Olen 28-vuotias järvenpääläinen, 1- ja 3-vuotiaiden poikien äiti. Valitsin blogini nimeksi Tuplativoli, sillä sitä tämä arki näiden jäpiköiden kanssa on: ylämäkiä, alamäkiä, kieputusta, ja höykytystä. Äidin rooli on pitää sirkus raiteillaan, tarjota ylimääräinen kierros…


Ota yhteyttä: ainuneuvonta@berner.fi