Noora - Tuplativoli
Äiti ja isä valtaavat sänkynsä takaisin (yritys nro 783)
Okei, nyt kokeilemme uutta strategiaa. Askartelin esikoisen kanssa ison taulukon, johon päätimme yhdessä liimata tarroja jokaisen omassa sängyssä nukutun yön jälkeen. Kun 10 tarralokeroa on täytetty, haetaan kaupasta jokin lelu palkinnoksi uuden taidon oppimisesta. Hulluimmat yöt,…
Anthi - Turvakainalo
Muodonmuutos
Kolmessa vuodessa itse kunkin ulkonäkö on muuttunut jonkin verran. Vanhemmalla väellä varmasti jokaisen kohdalla herää kysymys siitä, että onko nti aika kohdellut hyvin vai kaltoin. Toista se on muksujen kohdalla. Tässä kun rupesi pohtimaan oman plikan muodonmuutosta, niin siitä…
Noora - Tuplativoli
Onnea on viikko isoisovanhemmilla
“Jestas!” puuskahti mummini kun teki kanssani ruokaostoksia kolmen alta nelivuotiaan kanssa. Vietimme juuri reilun viikon Pohjanmaalla omilla isovanhemmillani. Vilinää ja vilskettä riitti kun 1,5-vuotias serkkutyttönikin oli samaan aikaan siellä hoidossa. Siinä ei kahdeksaakymppiä…
Anthi - Turvakainalo
Pikku apulainen
Siivous on melkein parasta mitä ihminen voi tehdä vaatteet päällä. Tai ainakin tuntuu siltä, että meitin pikkuneiti ajattelee tällä hetkellä niin. Silloin kun ruvetaan kaivamaan rättejä ja muita siivousvehkeitä esiin, on pikkulikka ensimmäisenä kastelemassa siivousrättiä veteen.…
Noora - Tuplativoli
"Äiti, miksi kaikkien ihmisten pitää kuolla?"
Jaahas, olemme päässeet suurten kysymysten äärelle. Pian neljä vuotta täyttävä esikoiseni uteli yksi päivä, mistä vauvat syntyy. Yhtä huonosti olin valmistautunut vastaamaan kun hän toisena iltana murheissaan kysyi, miksi kaikkien ihmisten pitää kuolla. En tiedä, olenko…
Anthi - Turvakainalo
Askarrerraa!
Ensinnäkin onnea vielä kaikille äideille sunnuntain johdosta, olette parhaita! Lauantai-iltana koitti tytön mielipuuha eli askartelu. Kyseinen toiminta on nykyään melkoisen kovassa huudossa meidän taloudessa. Kyllä ilo oli ylimmillään, kun neiti pääsi puljaamaan paperien sun…
Anthi - Turvakainalo
Taudin taltuttama(ko?)
Ah, kevät. Tuo tautien ja pöpöjen auvoinen aika. Melkein voisi todeta, että mukelon sairastumiselta ei pääse mitenkään pakoon. Varsinkaan kun pikkuinen tänttärällä häärii päivähoitopaikassa. No tottakai niin pääsi käymään, että muksu tärähti kipeäksi mukavasti…
Noora - Tuplativoli
Itkupotkuraivareita ja limapusuja
Tämä on jokin vaihe ja se menee ohi. Näin hoen itselleni kun yritän saada maassa kiljuvan kuopukseni tokenemaan raivaristaan. Pieni karjuu. Kyyneleiseen ja räkäiseen naamaan liimautuu hiekkaa. Hän sätkii ja potkii ja lyö suutaan maahan, samalla imuroiden suun täyteen kiviä. Ääni vain…
Noora - Tuplativoli
Hokkus pokkus! Pikkuinen velho taikoi vapputunnelman
Se vaan on niin mahdottoman liikuttavaa katsella, kuinka innoissaan vanhempi poikani meni iltapäiväkerhonsa vappunaamiaisiin tänään. "Moi, moi, äiti!" pieni tötteröhattuinen velhoni vilkutti prinsessojen ja hämähäkkimiesten lomasta. Uh, pakahduttavan ihanaa! Kunpa hän menisi kerhoon…
Noora - Tuplativoli
Tästä alkaa avoimien ovien päivät - blogin intro
Olen 28-vuotias järvenpääläinen, 1- ja 3-vuotiaiden poikien äiti. Valitsin blogini nimeksi Tuplativoli, sillä sitä tämä arki näiden jäpiköiden kanssa on: ylämäkiä, alamäkiä, kieputusta, ja höykytystä. Äidin rooli on pitää sirkus raiteillaan, tarjota ylimääräinen kierros…

